Butoh-esitykset: syntyy hetkessä

Butoh-esitys on täysin olemassa vain omassa hetkessään. Tälle sivulle on koottu se, mitä siitä voi kertoa: mikä esitys on, mistä butoh on lähtöisin, ketkä sen ovat tehneet ja mistä sen jälkiä voi löytää.

Jokainen esitys on ainutkertainen

Butoh-esitys syntyy hetkessä ja katoaa sen mukana. Kutsumme katsojat jakamaan lyhyen hetken elämästämme, ja kutsu on avoin.

Butoh kutsuu katsojan pysähtymään hetkeen. Hitaus ja intensiivisyys ovat sen voima ja sen mahdollisuus astua hetkeksi pois menneestä ja tulevasta.

Katsojana voi maadoittua ja luoda oman tarinansa ja merkityksensä esityksestä ja koetusta hetkestä suhteessa omaan elämäänsä. Katsojista tulee kanssaluojia.

Rajalla, jota ei ole

Butoh ja butoh-tanssijat ovat rajatilassa: samalla hetkellä määriteltävissä ja määritelmien ulkopuolella. Fyysisenä ilmentymänä on esitys, butoh-tanssi, jonka esiintyjät kokevat yhdessä katsojien kanssa.

Siksi butohia on vaikea sanoa yhdeksi asiaksi. Se on tanssia, teatteria, rituaalia ja harjoitusta, ja joskus se on tuskin näkyvissä lainkaan.

Mitä katsojana voi kokea

Butoh-esitys ei näytä aina samalta. Moni esitys on hidas ja äärimmäisen hallittu, ja perinteisesti esiintyjillä on valkoinen vartalomaali. Toiset ovat hiljaisia, lähes liikkumattomia, tai kurittomia ja humoristisia. Joitakin esitetään näyttämöllä, joitakin pellolla, luolassa tai huoneessa.

Katsoja ei ole passiivinen tarkkailija. Hitaus ja intensiivisyys avaavat tilan, jossa hän voi löytää oman rytminsä ja oman tarinansa, merkityksen, joka syntyy esityksen ja oman elämän välisessä tilassa. Esitys ei pyri selittämään eikä kertomaan valmista tarinaa, vaan kutsuu katsojan osalliseksi. Jokainen kokee esityksen omasta lähtökohdastaan ja oman elämänhistoriansa läpi, ja siksi sama esitys on jokaiselle erilainen.

Kazuo Ohnon kerrotaan sanoneen: “Ei ole tärkeää ymmärtää, mitä teen. Ehkä on parempi, jos ei ymmärrä, vaan vastaa tanssiin.” (vapaa suomennos)

Tuo mukanasi tarkkaavaisuus ja anna oman muistisi ja mielikuvituksesi tehdä osa työstä. Jos tunnet hidastuvasi, uteliaisuutta, epämukavuutta tai liikuttuneisuutta, se kuuluu esitykseen.

Miten butoh-esitys syntyy

Butoh-esitys ei ole ennalta valmisteltu koreografia sanan perinteisessä merkityksessä. Lähtökohtana ovat kokemus, oma keho ja mielikuvat, ei muoto tai esteettinen sopimus. Esitys syntyy hetkessä, esiintyjän sisäisen maiseman ja ympäröivän tilan vuoropuheluna.

Hitaus antaa aikaa syventyä kokemukseen ja opettaa vähitellen aistimaan keho ja mieli yhtenä kokonaisuutena. Hiljaisuus on avain kuuntelemisen taitoon, ja kuunteleminen auttaa olemaan läsnä. Näin dialogi avautuu luontevasti avoimeksi kohtaamiseksi itsen, toisten ja maailman kanssa.

Ulkoisesti liike voi olla lähes huomaamatonta. Harjoitus ja tanssi voivat tapahtua seisten, istuen tai makuulla. Mielikuvat, rento keskittyminen, hiljaisuus ja hitaus tukevat läsnäolon kokemusta.

Lyhyt historia

1959. Butoh syntyi sodanjälkeisessä Japanissa Tatsumi Hijikatan (1928–1986) ja Kazuo Ohnon (1906–2010) yhteistyössä. Hijikatan Kinjiki (Forbidden Colors), Yukio Mishiman romaaniin perustuva teos, sai ensi-iltansa tanssifestivaalilla vuonna 1959. Se järkytti yleisöä, ja sitä pidetään ensimmäisenä butoh-teoksena. Kazuo Ohnon poika Yoshito Ohno esiintyi siinä.

Ankoku butoh. Hijikata kutsui varhaista työtään nimellä ankoku butoh, “pimeyden tanssi”. Hän kääntyi pois länsimaisesta baletista ja modernista tanssista sekä perinteisten japanilaisten muotojen hienostuneisuudesta ja etsi sen sijaan maahan painuvaa kehoa ja tavallisten ihmisten arkisia liikkeitä. Hän kehitti myös butoh-fu-notaation (fu tarkoittaa notaatiota), runollisen ja surrealistisen mielikuvien kielen, joka auttaa tanssijaa muuntumaan toisiksi olemisen tiloiksi.

Hijikata ja Ohno. Perustajia kuvataan usein toisiaan täydentäviksi. Kazuo Ohnon soolo Admiring La Argentina (1977), jonka ohjasi Hijikata, toi hänelle kansainvälisen maineen.

Ryhmät ja suuntaukset. Oppilaat ja seuraajat perustivat omia ryhmiään. Dairakudakanin perusti Akaji Maro vuonna 1972, ja Sankai Juku perustettiin Ushio Amagatsun johdolla vuonna 1975. 1980-luvun alusta lähtien butoh-ryhmät alkoivat esiintyä Japanin ulkopuolella, ja butoh levisi maailmalle.

Monta butohia. Hijikata epäröi butohin muodollistamista ja neuvoi oppilaitaan olemaan jäljittelemättä hänen tanssiaan. Tanssijat ovat kulkeneet monia teitä. Min Tanaka esimerkiksi oli jonkin aikaa yhteydessä butohiin ja irtautui siitä myöhemmin. Masaki Iwana on kuvannut nykybutohia pikemminkin “suuntaukseksi” kuin menetelmäksi: tavaksi vapauttaa kehossamme uinuva puhdas elämä. Butohia on yhtä monta kuin on tanssijoita, jotka ottavat sen vakavasti.

Butoh tässä ajassa

Butoh syntyi Japanissa 1900-luvun puolivälissä, ja se on kiireellisen ajankohtainen nyt. Jatkuvan ärsyketulvan ja digitaalisen kiihtyvyyden aikana butoh tarjoaa jotain radikaalia: harjoituksen, joka opettaa läsnäoloa, kehollista kuuntelua ja rohkeutta olla epävarmuudessa.

Butohin hitaus ei ole passiivisuutta. Se on aktiivista vastarintaa odotukselle, että jokaisen hetken pitäisi tuottaa näkyvä tulos. Butohin arvo ei ole siinä, mitä se tuottaa, vaan siinä, minkä tilan se avaa.

Nykybutoh-esiintyjät ympäri maailman jatkavat tätä perinnettä mukauttaen sen filosofiaa ja kunnioittaen sen ydintä: ei esitystä spektaakkelina vaan jaettuna, muuntavana kohtaamisena. Modernit esitykset ammentavat samoista lähteistä kuin aiemmat, arkaaisesta tilasta, hiljaisuudesta ja kehosta elettyjen kokemusten arkistona, ja kohtaavat samalla aikamme kysymyksiä: identiteettiä, siirtymää, ympäristön muutosta, muistia ja aidon kohtaamisen etsintää pirstaleisessa maailmassa.

Siksi butohia harjoitellaan, opetetaan ja esitetään monissa maissa. Se ei ole historiallinen muoto vaan elävä käytäntö, joka muuttuu jokaisen harjoittajansa mukana ja säilyttää silti olennaisen kutsunsa: pysähtyä, kuunnella ja tulla läsnä olevaksi.

Oma esityshistoriani

Vuonna 2008 aloin kouluttautua ja esiintyä pietarilaisessa Odddance Theatre -ryhmässä Natalia Zhestovskayan ja Grigory Glazunovin kanssa. Työ alkoi oppilaana ja kehittyi kumppanuudeksi. Opin siinä paitsi liikettä myös läsnäolon, kuuntelemisen ja eheyttämisen filosofian, joka määrittää tätä taidemuotoa.

Vuonna 2009 perustin yhdessä visuaalisen taiteilijan Masha Salanginan kanssa butoh.name Mythopoetic Theatren, joka sai vuonna 2015 nimen MO Teatteri. Ryhmä toteutti esityksiä ja lyhytelokuvia, jotka tutkivat butohia hengellisenä tanssina, shamanistisena teatterina, hiljaisuuden taiteena ja läsnäolon taiteena. Esiinnyimme Suomessa ja Venäjällä. Teoksiimme kuuluvat muun muassa Wetland (kuvattu Soidinsuon suolla, 2009) ja The Spell of the Sensuous, joka lepää haurailla pinnoilla ja kynnyksillä.

Ryhmä on päättynyt itsenäisenä kokonaisuutena, mutta harjoitus jatkuu yksilöllisen työn, opetuksen ja luovan yhteistyön kautta. Koko tarina: MO-teatteri.

Butoh elokuvassa

Esitystä ei voi tallentaa kokonaan, mutta elokuva voi kantaa sen jälkeä.

• Butoh: Body on the Edge of Crisis (1990, 89 min), ohjaus Michael Blackwood. Japanissa kuvattu dokumentti, jossa ovat mukana Min Tanaka, Yoko Ashikawa, Akaji Maro ja Dairakudakan, Kazuo Ohno, Isamu Ohsuka, Natsu Nakajima, Sankai Juku ja Tatsumi Hijikata. Katso Prime Videolla (saatavuus vaihtelee maittain).
• Navel and A-Bomb (Heso to genbaku), valokuvaaja Eikoh Hosoen lyhytelokuva, jossa esiintyvät Tatsumi Hijikata ja Yoshito Ohno. Butohia Hiroshiman ja Nagasakin pommitusten pohdintaan.
• Anma (1963), Takahiko Iimuran elokuva, joka on tehty Hijikatan varhaisesta butoh-tanssista.

Butoh-vaikutteisia lyhytelokuviani ja kuvaesityksiäni voi katsoa sivulla Videoteoksia.

Lukemista

Käytän Amazonin affiliate-linkkejä: ostoksista saan pienen provisio-osuuden. Ks. Amazon Affiliate Disclosure. Kirjat ovat englanninkielisiä. Hinnat ja saatavuus vaihtelevat.

• Butoh: Metamorphic Dance and Global Alchemy, Sondra Fraleigh. Laaja tieteellinen ja henkilökohtainen yleiskatsaus.
• Dancing Into Darkness: Butoh, Zen, and Japan, Sondra Fraleigh. Päiväkirja butohin opiskelusta zen-harjoituksen kautta.
• Hijikata Tatsumi and Butoh, Bruce Baird. Tieteellinen historia butohin synnystä.
• Kazuo Ohno’s World: From Without & Within, Kazuo Ohno ja Yoshito Ohno. Ohnon omia sanoja työpajoista ja valokuvia.
• Butoh: Shades of Darkness, Jean Viala ja Nourit Masson-Sekine. Kuvitettu yleisesitys butohista ja sen tekijöistä.
• Butoh: Dance of the Dark Soul, valokuvat Ethan Hoffman, teksti Mark Holborn.
• Kamaitachi, Eikoh Hosoe. Valokuvakirja, joka syntyi yhteistyössä Tatsumi Hijikatan kanssa. Keräilykohde.

Suomeksi butohista on kirjoitettu hyvin vähän. Oma opinnäytetyöni Butoh: ihmisen matka kohti Hyvän taidetta (Metropolia, 2012) on yksi yritys täyttää tätä aukkoa.

Butoh-vaikutteinen valokuvakokoelma

Butoh ja valokuvaus kietoutuvat harjoituksessani yhteen. Kumpikin on tapa olla maailmassa: ei vain tuottaa jotain vaan olla läsnä tavalla, joka avaa näkemisen ja kuulemisen uudelleen.

• Butoh-vaikutteiset omakuvat: omakuvasarjat, joissa keho, aika ja läsnäolo kohtaavat.
• Butoh-vaikutteiset valokuvat: butohin hidasta estetiikkaa ja kehollisuutta heijastavia kuvia.

Valokuvaustani käsittelen tarkemmin sivulla Valokuvaus ja butohin filosofiaa sivulla Butoh.

Katso myös

• Butoh: filosofia, harjoitus ja Hyvän taide
• MO-teatteri: butoh.name Mythopoetic Theatren ja MO Teatterin tarina
• Videoteoksia: butoh-vaikutteisia lyhytelokuvia
• Terveysliikunta Qigong